Joulukuu 2005, Valoa katsoin

Joulun sanoman keskellä saa pysähtyä. Siinä unohtaa kiireen ja kaikki huolet. Saa hetken tuntea rauhaa ja huolenpitoa. "Valoa katsoin" kuvasin kotini pöydällä Piippolassa. Joulunvaloinen runo alla:

Valoa katsoin

Valoa katsoin, joulun tähteä,
on lupa tänään jäädä,
ei tarvitse lähteä.

Saan Kirjasta lukea enkelin,
myös luvatun lapsen
ja matkan paimenin.

Kun kuuntelen tiukuja, lauluja lumen maan,
makuja siirapin, kanelin
saan käydä maistamaan.

On rakkaus annettu sydämiin,
ja kiitos ja ylistys silmilläin
pienillä näillä nyt ulottuu taivaisiin.

Joulukuu 2004, Kaipaus

Ihmisen sydämeen voi välittämällä, koskettamalla saada rakkauden siemenen. Kun toinen on poissa sydämeen jää kaipaus. Tämän kuvani jäälyhdystä kuvasin kotipihallani Piippolassa. Runo kaipauksesta tässä:

Kaipaus

Välissä tulen ja jään
pelko, rakkaus.

Kaipaus.

Lumesta,
tulta tavoittavasta,
voimalla rakkauden
sisällä pelon kipunoiden.

Välissä tulen ja jään,
vain kohdatun
porattu sisimpään.

Elokuu 2004, Huolen tuli

Joskus huolet painavat mieltä tulen lailla, kaikki tuntuu mahdottomalta, elämäkin. Sydäntä raastaa selviäminen tuleviin päiviin, niihin jossa taas selkeä taivas. 'Huolen tuli' on kuvattu Pyhännän Salmijärvellä. Huolenkipeä runo tässä:

Huolen tuli

Syvä, raastava huoli
hiilen poltteena sytytti,
mieltä tulena nuoli,
kipu huolen yhytti.


Raskaita reppuja kantain,
öissä ja päivissä näissä,
levätä tuskin antain
aamuissa, kevätsäissä.


Tuli käteen ystävän käsi,
kuiskasi lämmöllä hän.
'Pääse irralle liekissäsi,
kerro huolestas' ihan vähän.'


Niin liekkinä paloin, myös kerroin,
hän kuunteli, lohdutti aidosti niin,
vaan rakkautta monin verroin,
oli kätketty sanoihin, lohduttaviin.


Niin hiipui hiilet ja sammui liekki,
saapui päivä, olin rauhan miellä,
ja aurinko vaipui, iltaan vietti,
käsi ystävän käteen jäi elämäntiellä.

Syyskuu 2004, Lehden alla

Syyslehtien alla on pakkasaamujen kuuran suoja. Iloisenvärisinä syyslehtisateenvarjot peittävät pihanurmen ja metsät. Värien keskellä ihminen hiljaa unohtaa, että kyse on syksystä, elämän hiljaisesta hiipumisesta. Vain siemenet ja juuret jäävät, keväällä uudelle kasvulle voiman saavat. Kuva on kotipihani nurmelta Piippolasta. Syksyinen runo tässä:

Lehden alla

Lehden alla,
sen punaisimman,
keltaisimman,
pilaantuvan ruohon
korsilla.

Siinä minä;
enkä minä syntynyt
pyhästä;
rumasta partaisesta
synnyin, likaisesta.

Yöhön,
myrskytuulen kipuun.

Jossa laulavat
piikkilangat ja ruusut.

Lehden alla,
sen kauneimman,
keltaisimman
minun elämäni,
virvoittavan syyssateen
huoneessa.

Elokuu 2004, Vesien äärellä

Vesien äärellä elämä on vehreimmillään. Aamujen kosteus antaa voiman tulevan päivän paisteeseen. Siinä on hyvä kasvaa pienimmänkin kukkasen. Kuva on Pyhännän Salmijärven rannasta.

Vesien äärellä

Välissä pimeän, yön,
vesien äärellä
vehreä elämä.

Tuntenut syystuulien,
jään raivon,
roudan alla elänyt.

Juolukan lehden,
saraheinän kanssa
valoon astunut.

Kohdannut päivän,
lämpimän,
yön saapumattoman.

Kunnes syksy
kastepisaroineen
taivaan portaita laskeutunut.

Enemmän yötä kohti.

Yhä
vesien äärellä,
elämä.

Elokuu 2006, Päivä polulla

Päivän polulla pisaroi, hetkittäin aurinko lämmittää. Joskus on kiivettävä tunturiin, että näkee taas seuraavalle. Kuva on Aakenustunturille kiipeävältä polulta. Ylempänä näkyi poroja, se valkeakin.

Tässä runo, vuotta myöhemmin kirjattu:


Päivä polulla

Kiitosta
pisaroin
pilvien kanssa.

Reppuni
ripustan
huomista varten.

Tämä päivä
on sinulle yksi,
minulle
kenties käännekohta.

On aika lähteä
ja syleillä,
on aika jäädä.

Ystävyyden jäljet
ovat
kesäpäivän askeleita.

Ne huomisten viileyden
sulattaa.

Aamulla
idän taivaalla
sumua,
eilisen
säteiden koskettamaa.

Kesäkuu 2005, Suopursut

Voi, miten rakastankaan suopursujen tuoksua. Metsässä kulkiessa tuoksu tarttuu vaatteisiin. Lahkeissa se tuoksuu pitkään. Ja miten suloinen on tuo valkoinen kesämetsän kaunotar. Tämä kuva on Piippolan suopursumetsästä.

Tuoksuva, lämmin runo tässä:

Suopursut

en tiedä
oliko kaikki
valkoinen
merta

vai pilveä

tuoksun minä
muistan

puisen varren
napsahtavan

kesätaivaan sinen

päivän lämmön
uupumattoman

äidille vein
valkokukkaset

hän minua
rakasti

Kesäkuu 2004, Roopenpurolla

Luonnossa voi kokea Roopen rikkautta. Voi tuntea puhtaan ilman kulkevan lävitseen, kuulla puron äänet, nähdä luomistöiden ihmeet. Roopenpuro löytyy Kiilopään maastosta, sen yli johtaa pitkospuusilta.

Roopenpurosen runo:

Roopenpurolla

Veistetyt sillat, halkaistut,
takana mäntyjen,
jäkälän
kuiva, matala huuto.

Hiljainen. Kaikuva.

Edessä kosteaa
saraheinää, varpuja,
eläviä,
tuulessa heliseviä.

Sillalla harmaakantisella
toivomus
Roopen rikkaudesta.

Rikkautta
puro kuljettaakin,
kirkasvetistä, solisevaa,
talven muistoista,
kylmyydestä, puhtaudesta
ammentavaa.

Muiston jättää
rentukankukkasen sydämelle,
kuukkelin äänettömyyden,
kaikki metsän, veden,
taivaan varat.

Elokuu 2004, Tänään ja eilen

Lapin soilla purot virtaavat uomiaan päivästä päivään. Kun tarkkaan katsoo, voi nähdä veden virtausuomat. Ja vesi - niin kylmää, virkistävää. Maistathan? Tässä yhdistin kaksi kuvaa, puro Kittilän Sammalselästä, hongan pinta Kiilopäältä.

Puista vettä tässä:

Tänään ja eilen

Silti on pelko,
en kulkea
ehdi virranväreeseesi
kiveä sivelevään,
puulle elämän
antavaan.

Ennen kotirantaa.

Elokuu 2007, Veden toive

Koskessa veden kylmyys sävähdyttää, virran jatkuvuus. Kuohut ja veden pärskähdykset pysäyttävät, saavat ajatukset etsimään kaiken alkua. Sydämeen jää jälleen miksi-kysymyksiä.
Tässä kosken kuohuja Vaattunkikönkäältä Vikajoelta. Sieltä, missä sieluni hetken lepää.

Runonen tässä:

Veden toive

Anna minun olla
kosken kuohua.

Arvaamaton.

Silti vakaa ja jatkuva.

Mereen kulkeutuva.

Taivaan anna
pisaroissani kimaltua.

Kylmyyden
säilyä anna

Heinäkuu 2004, Sumun kohotessa

Sumun kohotessa näkee asioita selvemmin. Kun elämä on sumuista, on vaikea nähdä huomisen polkuja, vaikea antaa toiveelle sijaa. Kun sumu hälvenee, on helpompi elää taas. Tässä kuva Hiidenportilta kauniista kanjonista.

Sumunkohotusruno tässä:

Sumun kohotessa

Mun kallioin kaatuivat
tyyniin vesiin,
uskoinhan lämpimiin,
luotinhan kesiin.

Ikihongatkin tuulen
kestäneet sortui,
mä luotin,
vaan kivein jaloinkin murtui.

Vaan alla lehtien oivalsin,
peileistä rakkaus
aidoin.

Puhtahin.

Heinäkuu 2004, Oivallus

Tavallisessa hetkessä voi oivaltaa asioita, löytää ennen löytämättömiä. Aamut ovat usein oivallushetkiä. Tässä poikani kotipihan keinussa oivaltamassa. Tämä taitaa kuulua yhteen Unen kaipuu -runon kanssa.

Runo selvemmin tässä:

Oivallus

Nyt sen viimein hoksasin,
kun päivän valoss' aattelin.

On säteet, valkeus eloks' kukkien
ja lintujen, myös ihmisten.

He elää suuren tulen loisteella,
kun vain tarpeeks kaukana
ja joskus pilven valkeen takana
tuo aurinko, se suuri kullero
niin hohtaa hymyhuulella.

Siks tuoksuu lehti, kukka puhtahin
ja alla syreenin,
kun istahdin,
suurta, suurta oivalsin.

Heinäkuu 2004, Unen kaipuu

Toisinaan väsy jää päälle. Varsinkin jos on yötä valvonut aamuyön tunneille. Silloin voi herättyäkin vielä väsy tulla. Silmiä kirvelee auringon säde... Poikani Piippolassa kotipihan keinussamme.

Väsyruno tässä:

Unen kaipuu

Miksi päivissä näissä
pitää herätä,
vuoteensa kerätä.

Miksi valo, aurinko aina uupumaan saa,
vaikka nukkua tahtois,
purjeiden tuulissa kiertää unen maa.

Vaan kun päivän paisteisen tämän,
kuljen valon kaarten värittämän,
näen illan kaihtimet tummemmat taas,
uneenko vaivun vai valvon.

Arvatkaas.

Elokuu 2004, Taivastiellä

Millaista on Taivastiellä ? Väliin kivistä, väliin tasaisempaa, lähellä saattomiehet; ystävät jotka kantavat vaikeiden paikkojen ylitse. Minua puhutteli tämä Pyhännän Salmijärven maisema, paikka jossa lasteni kanssa silloin tällöin kuljen.

Tässä väreisen järven runo:

Taivastiellä

Taivastiellä,
alla vaaleuden,
tummien rantojen
laidalla.

Hiljaa huokaavat
pasuunat,
tuntemattomat,
huomaamattomat.

Soivat kanteleiden
kanssa säveltä,
aamusta asti tuttua,
armahtavaa.

Rakastavaa.

Kun yöt tulevat,
sävelen kanssa
saa kulkea.

Valon polkua.

Kesäkuu 2005, Niittyvillat

Niittyvillat ovat kiehtoneet minua lapsuudesta asti. Niiden hento, repaleinenkin kukinto pysyy tuulessa, sen puhdas valkeus muistuttaa poutapilvien valkeutta. Piippolassa kuvasin nämä Niittyvillat.

Niittyvillainen runo:

Niittyvillat

Me soiden hennot villat,
pehmeät, hauraat valkosillat,
kannamme tuulia sammalten yllä,
voit ehkä aavistaa kyllä,
mitä toisillemme kuiskimme,
pehmein hiuksin, kesätoivein
vain toisillemme huiskimme.

Me hennot villat niittyin,
kutreillamme toisiimme liittyin,
soitamme tiukuja pehmeitä ain,
ylistäin suvea, valkeutta vain,
pehmein sormin niin ystäväin saamme
kutsua; lämmöstä, valosta iloitkaamme.

Kesäkuu 2004, Lammella

Lammet ovat kiehtovia luontopaikkoja. Lammen läheisen suon reunalla voit nähdä kulleroita kukassaan, huomata teeripoikueen. Niiden luona on hyvä yhdessä levähtää, tulistella. Tämä lampi löytyy Kiilopään maastosta.

Lammella kirjattu runonen:

Lammella

Kun kuljet lammelle puhtaalle tähän,
rannalla kirkkauden viivähdä vähän,
punarinnan ikuiseen lauluun mielly,
ystävän lämpimään syliin kierry.

Yhdessä juokaa elämän vettä,
taivaiden valoa, koivunkin mettä,
tulien äärellä voimaa,lämpöä pakista saa,
lähteestä raikkautta väsynyt mielen maa.

Viimein kun nouset poluille noille,
käsi kädessä kulje puroille, joille
katsele, kuuntele kauneutta siellä,
hetkiä näitä muistoissa säilytä tiellä.

Kesäkuu 2004, Pahka

Murrerunot ovat tulossa. Kokeilin minäkin omaa lapsuusmurrettani, sitä jossa h panhan joka sanhan. Kuva on Kiilopäältä, männystä jossa komea pahka.

Runonen tässä:

Pahka

Hyvän pahan
löysin,
ruuvikierthelä
oli sen petäjän oksat.

Kuphin oisin
sen käyttäny,
vuollu.

Mutten raskinu.

Olokhon kaikkiin
kulukijain ilona,
koristhena
kaikkiin silimile.

Onham mulla
posliinikuppi.

Heinäkuu 2004, Rannalla

Lapsen ajatuksia on mahdoton tuntea. Luonnossa lapsi joka hetki löytää. Hän kokee enemmän kuin aikuinen. Hän on rohkea kokeilemaan, peloton. Tässä poikani Lamujärven rannalla hiekkaleikeissään.

Ja runo:

Rannalla

Kun katson rannan hiekkaan tähän
ja kättä liikautan vähän,
niin vyöryy suuret kaupungit
ja kaatuu autot, kaivurit,
kun kättä liikautan vähän.

Vaan veden aalto paha tuo,
se kaiken edestänsä juo,
ja vuoren rakentamain,
vaivall' muruist kasaamain,
se juoksullansa murtaa.

Ja niin saan alust'aloittaa.

Elokuu 2004, Jalat

Oletko koskaan ajatellut jalkojasi, sitä miten täydellisesti ne sopivat siihen tehtävään, mikä niille on tarkoitettu. Niillä on hyvä kulkea nurmikolla, kivikollakin, kengin myös vaikeassa maastossa. Jalkoja on hyvä viilentää pitkän kävelyn jälkeen. Tässä minun jalkani Kiilopään tunturipurossa.

Ja tässäpä itse runo:

Jalat

Jalat täydelliset
tehty astumaan eteenpäin
tuskin taaksepäin.

Kymmenen varvasta,
niillä halaukseen
kurottautua.

Ja kun jalkapohjat,
ehkä lämpimät,
ehkä kylmät
kohtaavat toisensa,
varpaalla voi
toista kutittaa.

Jalat puhdistetut
tunturipuroissa.

Kesäkuu 2004, Suojassa

Kun astelee kesäisiä polkuja, välillä tuntee olevansa suurten käsien suojassa. Se on vahva tuntu. Tunne, että Hän, joka minut loi, ja joka kaiken kauniin ympärillä, Hän pitää myös minusta huolta.
Tämän kuvan yhdistelin kahdesta kuvasta, Kiilopäältä otetusta. Tunnetko kukkasen ? Se on ruohokanukka.

Tässäpä teksti:

Suojassa

En minä ole
tervashonka,
talvien tuulten,
sateiden kestänyt.

Ruohokanukka
olen,
valkoinen, hento,
hennosti tuoksuva.

Herkästi rikkoutuva.

Piiskaavasta sateesta,
tuulesta
en selviäsi ilman
suuria käsiä.

Suojelevia.

Heinäkuu 2004, Lähekkäin

Usein olo toisen rinnalla tuntuu puolinaiselta. Joskus tuntuu, kuin katsoisi kokonaista vierellään. Koivu ja kuusi kasvoivat rinnakkain Hiidenportilla. Kuusi vahvempana, koivu jo melkein lopussa...

Ja tässä teksti:

Lähekkäin

Minä puolinainen,
sinä kokonainen,
rinnakkain päivissä öissä.

Erilaisuutta huokuvat
ihomme,
toinen vaaleutta,
toinen kesän ruskettamaa.

Ja tulevat yöt.

Kun lepakot huutavat.

Me lähekkäin,
minä puolinainen,
sinä kokonainen.

Heinäkuu 2005, Hetkeen

Heinäkuussa ladot kutsuvat katsomaan, tutkimaan, heinissä muhinoimaan. Harmaaseinäiset hirsiladot ovat katoamassa työnteon, maaseutumaiseman muuttuessa. Hirsiladossa voi löytää hetken, jossa vain heinäsirkka viuluaan virittää, jossa vain pajulintu haikeasti laulaa... Kuva on Piippolan museotieltä, harvinainen muistomerkki.

Hetkeen jäänyt teksti tässä:

Hetkeen

Hetkeen ei puhunut
yksikään suu

hetkeen ei pyytänyt
yksikään käsi

hetkeen
ei yksikään lintu laulanut

ja aurinko pilvet pyyhki

Silmistäsi luin taivaan
katseestasi kodin koin.

Heinäkuu 2004, Metsäkortteet

Oletko koskaan kuullut metsäkortteiden hyräilevän ? Laskeudu joskus alas metsäkortteiden juurelle ja kuuntele, sieltä sadut hyräillen kokoontuvat... Tämän kuvan otin Hiidenportilta Heinäkuussa 2004 pitkospuiden juurelta.

Kaareva hyräilyteksti tässä:

Metsäkortteet

Hämärä tuulee päiväksi,
katoavat kesäyön keijut
korennonsiipiset,

säteet
pieninä vihreinä
puina saapuvat.

Lauluina hyräilevät
korvet,
satumetsien
aamumaat.

Huhtikuu 2004, Oppimaton

Usein olen jäkäläpää - oppimaton, kun pitäisi oppia, osaamaton, kun osata tulisi. Kärsimättömänä kysyn, milloin opin koetusta. Tämä kuva on Piippolan keväisten hankien alta paljastuneelta kiveltä. Harmaata jäkälää...

Harmaalla jäkäläinen teksti uusiksi:

Oppimaton

Jäkäläinen mieleni
sydämeni kalliolla,
milloin
oppimiini jälkiin
lumella astun,
taitetun oksan
parantua annan.

Hankien kanssa
sulamishyräilen.

Elokuu 2004, Keltasompasammal

Tunnetko keltasompasammalen, se kasvaa Lapin hiljaisilla soilla elokuun alun iltoina. Sen kukinnot ovat hassun näköisiä, ihan kuin auringonvarjoja rannalla. Kuva Ylläksen soilta hillareissulta (se on lepoa kiireisen maailman keskellä).

Teksti myös tässä:

Keltasompasammal

Kun olivat poissa
kiire ja äänet,
lepäsin vaaleiden
auringonvarjojen luona.

Yksin.

Seuranani herkkä tuulenvire
ja sinä sammaleni,
kesääni ehtinyt.

Sinä sait tuuleen jäädä,
järripeipon lauluun.

Minä pois kuljin.

Elokuu 2004, Huolen tuli

Onko sinulla huolia ? Joskus huolet polttavat mieltä kuin tuli, unikaan ei tule, sydän kuumuuteen pakahtuu. Tämä kuva on Pyhännän Salmijärveltä, sieltä missä lasteni kanssa kulkiessa huolteni tuli niin usein on sulanut.

Tässäpä teksti uusintana:

Huolen tuli

Syvä, raastava huoli
hiilen poltteena sytytti,
mieltä tulena nuoli,
kipu huolen yhytti.

Raskaita reppuja kantain,
öissä ja päivissä näissä,
levätä tuskin antain
aamuissa, kevätsäissä.

Tuli käteen ystävän käsi,
kuiskasi lämmöllä hän.
'Pääse irralle liekissäsi,
kerro huolestas' ihan vähän.'

Niin liekkinä paloin, myös kerroin,
hän kuunteli, lohdutti aidosti niin,
vaan rakkautta monin verroin,
oli kätketty sanoihin, lohduttaviin.

Niin hiipui hiilet ja sammui liekki,
saapui päivä, olin rauhan miellä,
ja aurinko vaipui, iltaan vietti,
käsi ystävän käteen jäi elämäntiellä.

Elokuu 2004, Lammen laulu

Tunnetko Lammen laulun - sen voi kuulla vain syksyisessä metsässä.

Elokuussa 2004 hillareissulla Lapissa jälleen. Kuvassa esikoiseni, rakas hillakaverini, takana siintää uljas Yllästunturi.

Runo uusintana tässä:

Lammen laulu

Helteisen hetken
istahdin
ulpukoiden luona.

Lampi lasiksi laskeutui,
lepäsi,
rannoilta leijutti
saraheinän laulua.

'Laulussa lepää
lammen lapsi,
vesien välkkeessä väreile,
ruskorungon riimussa roihua,
sammaleen sanoihin sula'

Pajunrungolla lintu liversi.

Muistoihin ulpukat uinui.

Kesäkuu 2005 - Pyyntö

Kesä 2005 oli luovuuden suurta aikaa. Taivaan Isä loi puolukankukkasen, minulta syntyi paljon runoja, joitain runokuviakin. Ihmettelen, miten vanha digikamerarukkani tähän pystyi.

Tässä alla vielä runo uusintana, jos teksti ei erotu kunnolla kuvasta.

Pyyntö

Puolukankukkaa, rukkaa,
älä halla turmele, hukkaa,
anna kasvaa meheväksi,
punaposkin, lehdin reheväksi,
että nostan, korjaan poimuriin,
syksyn tullen aivan niin,
puuroa vaaleaa ma maistaa saan,
muistaa, kiittää Suurempaan'.