lauantai 1. syyskuuta 2007

Syyskuu 2004, Lehden alla


Syyslehtien alla on pakkasaamujen kuuran suoja. Iloisenvärisinä syyslehtisateenvarjot peittävät pihanurmen ja metsät. Värien keskellä ihminen hiljaa unohtaa, että kyse on syksystä, elämän hiljaisesta hiipumisesta. Vain siemenet ja juuret jäävät, keväällä uudelle kasvulle voiman saavat. Kuva on kotipihani nurmelta Piippolasta. Syksyinen runo tässä:

Lehden alla

Lehden alla,
sen punaisimman,
keltaisimman,
pilaantuvan ruohon
korsilla.

Siinä minä;
enkä minä syntynyt
pyhästä;
rumasta partaisesta
synnyin, likaisesta.

Yöhön,
myrskytuulen kipuun.

Jossa laulavat
piikkilangat ja ruusut.

Lehden alla,
sen kauneimman,
keltaisimman
minun elämäni,
virvoittavan syyssateen
huoneessa.

Elokuu 2004, Vesien äärellä


Vesien äärellä elämä on vehreimmillään. Aamujen kosteus antaa voiman tulevan päivän paisteeseen. Siinä on hyvä kasvaa pienimmänkin kukkasen. Kuva on Pyhännän Salmijärven rannasta.

Vesien äärellä

Välissä pimeän, yön,
vesien äärellä
vehreä elämä.

Tuntenut syystuulien,
jään raivon,
roudan alla elänyt.

Juolukan lehden,
saraheinän kanssa
valoon astunut.

Kohdannut päivän,
lämpimän,
yön saapumattoman.

Kunnes syksy
kastepisaroineen
taivaan portaita laskeutunut.

Enemmän yötä kohti.

Yhä
vesien äärellä,
elämä.
 
banner for http://www.eurobilltracker.com